Uusi vuosi ja kuulumisia.


Edellisen kerran olen kirjoittanut tänne jotain heinäkuussa. Sen jälkeen on ollut hiljaista, koska aikaa ei ole ollut paljoakaan ylimääräiseen.

Heinäkuussa tein hullun päätöksen lähteä opiskelemaan tanssia, ja elokuun lopussa alkoivat opinnot tanssitaiteen linjalla. Kyse ei ollut aivan päättömästä ja hatusta vedetystä ideasta, vaan tanssi on ollut osa elämääni aina jollain tavalla, vaikken loppujen lopuksi ole koskaan tanssinut niin paljoa kuin olisin halunnut. Tanssi on ollut myös yksi unelmistani, ja päätin lähteä kohti tätä unelmaa.

Elokuussa alkoi siis toisenlainen arki, joka oli jotain aivan muuta kuin mihin olin tottunut. Ensimmäisen kuukauden olin pelkästään fyysisesti niin väsynyt koko ajan ettei aikani tai voimavarani riittäneet kuin perusarkeen. Pieni hengähdystauko kaiken keskellä oli Luovien kirjoittajien ryhmäni, jonka luotsaamisesta en ollut valmis luopumaan.

Tanssilinja oli minulle poistumista omalta mukavuusalueeltani ja astumista todelliselle epämukavuusalueelleni. Voitin itseni todella monta kertaa, nielin turhautumistani useasti, mutta koin myös onnistumisia, sain tuuletettua ajatuksiani ja unohdettua hetkeksi aikaa kaiken muun. Suurin haaste oli työstää oma soolo ja esittää se yleisölle. Sen jälkeen ajattelin, että kun sen tein, selviän melkein mistä vain.

En minä kirjoittamista unohtanut syksyn aikana, kaikkea muuta. Näytelmä työstyi rinnalla, vaikkakin hyvin hitaasti. Paperilla se ei ole rakentunut aivan niin paljoa kuin ajatuksissani, missä se on elänyt loppusanoistaan lähtien (tällä kertaa lopetus oli se, mistä kaikki alkoi). Mitä pidemmälle syksy eteni ja mitä enemmän tanssin, sitä enemmän huomasin haluavani kirjoittaa. Kaipasin sitä, että minulla olisi aikaa istua koneen ääressä muutenkin kuin koulutehtäviä kirjoittamassa, kaipasin sitä, että kaikki voimavarani ja luovuuteni eivät menisi kouluun ja tanssiin, vaan voisin ja jaksaisin myös kirjoittaa.

Syksyn edetessä muiden opiskelijoiden into kasvoi samalla kun omani hiipui. Nautin tanssimisesta, mutta se ei ole se, mitä todella haluan, vaan tällä kertaa se toimi sytykkeenä kirjoittamiselle. Puolisen vuotta jotain aivan muuta avasi silmäni näkemään sen, mitä minun tarvitsikin nähdä. Tanssiminen sai aikaan sen, että pitkään kadoksissa ollut into kirjoittaa palasi takaisin.

Joululoman aikana tein radikaalin päätöksen ja päätin kuunnella sydäntäni enemmän kuin järkeä. Päätin, etten jatka tanssiopintoja nyt kevätkaudella, vaan teen sitä, mitä todella haluan. Palaan takaisin sanojen maailmaan ja keskityn niiden tanssittamiseen paperilla itseni sijaan.

Eikä kyse ole palaamisesta vanhaan, tuttuun ja turvalliseen, vaan palaamisesta sen ääreen, mitä todella rakastan.

Ehkä tämä blogikin tästä taas aktivoituu, toivon niin.

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Kysymyksiä ja vastauksia...

Vehnätön elämä.