Uskomuksista.


Monien asiantuntijoiden mielestä yksi tärkeimpiä ihmisen luovuuteen vaikuttavia asioita on se, että ihminen uskoo olevansa luova
 - Saku Tuominen & Annamari Heikkilä; Uskonko


Viime aikoina olen pohtinut paljon uskomuksia, niitä ajatuksia, jotka saattavat ohjata todella paljon elämäämme; sitä mitä teemme tai jätämme tekemättä.

Tanssiopintojeni aikana oli monia hetkiä, jolloin ajattelin, etten osaa enkä pysty, saatoinpa sanoa sen ääneenkin kerran jos toisenkin. Ja tietenkään ei oikeastaan yllättänyt, että niinä kertoina en todellakaan onnistunut, vaan liikkeet jäivät puolitiehen jos edes siihenkään asti.
Yksi selkeimmistä opetuksista itselleni uskomusten voimasta oli erään liikkeen kohdalla. Siinä tavoitteena oli selällä maatessa viedä jalat toisen olkapään kautta lattialle ja samalla pyörähtää lopulta selältä vatsalleen. Tämä oli liike, jonka kohdalla toistin, etten pysty, en osaa enkä uskalla. Erään kerran opettaja teetti tämän liikkeen kehonhuoltotunnilla, lähestyen sitä aivan toisella tavalla. Olimme koko tunnin siihen asti toimineet opettajan ohjeiden mukaisesti, tehneet sen mitä oli käsketty ja näin jatkui edelleen ja minähän tunnollisesti tein miten ohjeistettiin. Ja hetken päästä huomasin tehneeni juuri sen liikkeen, josta olin väittänyt etten osaa, enkä voi, enkä pysty. Enkä ollut pystynyt, vain koska itse asiassa olin jo päättänyt niin. Tämän jälkeen liike onnistui ilman huijaamistakin, koska nyt jo uskoin osaavani ja pystyväni.

Ja tämä pätee niin moneen asiaan elämässämme. Niin moni asia saattaa jäädä tekemättä, ihan vain sen vuoksi, että olemme jo päättäneet, ettemme kuitenkaan pysty siihen, ettei kannata edes yrittää. Ja jos yritämmekin tuon asenteen kanssa, on aika varmaa ettemme onnistu, sillä viestitämme ajatuksillamme itsellemme jo lähtökohtaisesti, ettei tämä tule onnistumaan. Emmekä siinä vaiheessa oikeasti edes yritä kunnolla. Koska eihän se kuitenkaan onnistu.

Sama luovuuden kohdalla. Voimme torpata niin monta asiaa vain sen vuoksi, että uskomme tietyllä tavalla. Annamme uskomustemme ohjata elämäämme ja valintojamme, vaikka niin ei saisi tapahtua. Moni hokee sitä, etten minä ole luova, muut kyllä, mutta en minä...ja uskokaa tai älkää, tuo ajattelutapa kyllä syö sen luovuuden, joka oikeasti on siellä olemassa.

Aina kyse ei ole vain omista ajatuksistamme, vaan siitä, kuinka toisten sanomat asiat muuttuvat "totuudeksi" itsellemme ja alamme ajatella niiden mukaan.
Olen aina rakastanut kirjoittamista, mutta lukiossa tämä muuttui. Äidinkielen opettajani ei ollut erityisen kannustava, ja kaiken saamani palautteen jälkeen ajattelin, etten siis ehkä ihan oikeasti osaa sitten kirjoittaa, että mitä turhaan edes yrittää. Vain yksi mielipide ja ajattelemattomat kommentit, joita ei ehkä oikeasti oltu tarkoitettu minun lyttäämisekseni. Ja silti ne muokkasivat omaa ajatteluani, muuttuivat uskomuksiksi, jotka ohjasivat elämääni ja valintojani todella pitkään.

Meni itse asiassa todella monta vuotta ennen kuin uskalsin yrittää uudestaan; se tapahtui vasta sitten kun palo ja halu kasvoi niin suureksi etten voinut muutakaan kun kirjoittaa, uskoin taidoistani mitä tahansa.

Uskomusten muuttaminen rakentavammiksi vaatii paljon työtä, mutta se ei ole mahdotonta. Kyse on ennen kaikkea siitä, mistä haluamme pitää kiinni, sillä toimivathan nuo vanhat ja vahingolliset uskomukset myös hyvänä tekosyynä tekemättä ja yrittämättä jättämiselle, sillä enhän minä koska.

En nyt pelkällä ajatuksen voimalla voi muuttaa elämääni, mutta yllättävän vahva voima se kuitenkin on. Kannattaa kokeilla!

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

(Lukupäiväkirjaan) Suvi Ahola; Iljan äidiksi

(Lukupäiväkirjaan) Helena Anhava; Hidas osa

Retkellä - Harjavalta