Taidenäyttelyssä: Berlinde De Bruyckere




Eilen oli taas taidepäivän aika, ja suuntana Sara Hildénin taidemuseo Tampereella ja siellä nyt helmikuussa avautunut Berlinde De Bruyckerin näyttely, joka on hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä Suomessa.

Ollakseni rehellinen niin näyttely ei aivan suorilta käsin saanut minua innostumaan kun siitä luin tietoa ennen käyntiä. Toisaalta taas näyttely kiinnosti juuri siksi; se on jotain aivan muuta kuin yleensä käyn katsomassa.

Yksi este matkallani oli se, että olen selkeästi enemmän maalaustaiteen ystävä. Veistokset ja installaatiot haastavat minua joka kerta, en saa niistä samalla tavalla kiinni kuin esimerkiksi maalauksista.
Ensimmäinen huone meni tämän seikan kanssa taistellessa, mutta toiseen huoneeseen siirtyessäni pääsin onneksi asian yli ja aloin olla hieman avoimempi De Bruyckeren taiteelle.
De Bruyckere pyrkii antamaan muodon jollekin sellaiselle, jonka katsoja voi kokea parantavana tai lohduttavana: hän haluaa luoda teoksia, joiden äärellä katsoja saa mahdollisuuden itkeä. Haavalla on taiteilijan teoksissa erityinen merkitys: haavat eivät ole koskaan avoimia, vaan sidottuja tai ommeltuja – haavoja, joita on hoidettu. (Täältä)
De Bruyckere haluaa koskettaa taiteellaan, saada ihmiset tuntemaan, ehkä ennen kaikkea että katsoja saisi kosketuksen omaan sisimpäänsä, tunteisiin siellä.
En itkenyt teosten äärellä, en joutunut valtavien tunnekuohujen valtaan alun epätoivoisen hämmennyksen jälkeen. Mutta silti, teoksissa oli jotain erityistä.
Ja vaikka teosten aiheet käsittelivät paljolti kuolemaa, kärsimystä ja surua, niin en kokenut näyttelyä millään tavalla ahdistavana, vaan ehkä lähestymistapa oli niin erilainen että se antoi aivan uuden näkökulman aiheeseen.

Ja olivathan teokset oikeasti todella upeita. Esimerkiksi alakerran vahasta tehdyt ihmishahmot olivat todella aitoja jalkojen verisuonineen kaikkineen; ne olivat pelottavan aidon näköisiä, ja tulivat ehkä juuri siksi niin kohti katsojaa.

Ehkä jotkut (tai monikin) käy taidenäyttelyissä vaan katsomassa, tuntematta sen kummempaa, mutta itse olen aina halunnut olla tilanteissa niin auki, että teokset voisivat koskettaa minua jollain tasolla. Harvemmin siis ensisijainen huomioni on koskaan tekniikat tai muut, vaan keskiössä on se, miltä se kaikki minusta tuntuu. Ja tämän De Bruyckeren näyttelyn jälkeen autolle kävellessä mietin, että kaikesta huolimatta tämäkin näyttely tuntui...

Berlinde De Bruyckeren näyttely on avoinna Sara Hildénin taidemuseossa 20.5.2018 asti. Kannattaa käydä katsomassa!

Teksti jäi todella tyngäksi, mutta en oikeastaan osaa pukea juuri nyt näyttelyä ja kokemustani tämän paremmin sanoiksi. Ehkäpä näyttely vain pitää käydä katsomassa ja kokemassa itse.

P.S.
Täältä voi käydä lukemassa näyttelyn synnystä.
Tämä näyttelyarvostelu kuvaa todella hyvin myös omia ajatuksiani.

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Heinäkuu.

Lukuviikko 2015: Miksi lukeminen on tärkeää?

(Lukupäiväkirjaan) Anja Snellman; Paratiisin kartta