Loman tarpeessa.

Syksy on ollut aika raskas, kuten edeltävästä tekstistä on voinut päätellä. Ehkä se on ollut monen asian summa; Suomen järkyttävä pimeys, kylmyys, oma terveys ja jatkuva väsymys, kaikki ne yhdessä ovat tainneet haastaa omalta osaltaan jaksamistani melkein katkeamispisteeseen asti.

Marraskuussa päädyimme siihen, että pieni irtiotto olisi tarpeen. Niinpä istuimme koneen äärelle, katselimme karttaa ja päädyimme matkustamaan jouluksi ja uudeksi vuodeksi Azoreille, jonne pääsemisestä olemme haaveilleet jo pitkään.

Nyt reissua on takana melkein viikko ja ensimmäistä kertaa tuntuu siltä että voisin kirjoittaa tänne blogiin jotain. Tähän asti tietokone on pysynyt visusti repussa ja muistikirja koskemattomana, sillä ensimmäinen viikko meni nukkuessa, levätessä ja akkuja ladatessa nollasta vähän ylöspäin. Kun pääsi pois kotiarjesta ja kaikesta siellä, väsymys vyöryi ylle melkoisella voimalla.

Mutta nyt. Nyt tuntuu siltä kuin olisin herännyt pitkästä aikaa kunnolla. Joskus sitä pitää lähteä vähän kauemmas, jotta saa etäisyyttä asioihin, jotta osaa päästää ihan oikeasti irti. Ja kun on päästänyt irti, on ollut helppoa heittäytyä loma-asentoon; elää hetkessä, tuijoitella aaltoja, ihailla auringonnousuja ja -laskuja, ja vain olla.

Täällä on aurinkoa, mutta ei liian kuuma. On aamukahvia terassilla auringon noustessa, on aaltoileva meri, yhdessäoloa perheen kanssa, ja nyt viikon lepäämisen jälkeen kropassakin alkaa ensimmäistä kertaa tuntua siltä että voisi hieman lenkkeilläkin enemmän, nauttia näistä kukkuloista myös liikunnan kautta.

Sama kohmeus, jossa olen itse pitkään, hyvin pitkään, ollut, on ollut myös luovuuteni ympärillä. Ja sitä on ollut vaikea hyväksyä, tyytyä siihen että tilanne on tämä enkä sitä ainakaan väkisin voi muuttaa. Mutta nyt, auringon paistaessa ja akkujen latautuessa tuntuu että jähmeät jäsenet alkavat sulaa, ja olen tarttunut myös kynään ja kirjoittanut muistikirjaan muutamia haparoivia rivejä, kokeillut miltä tuntuu kävellä  pitkän talviunen jälkeen.

Ja onneksi aikaa on vielä vaikka mihin. Vielä on aikaa imeä jokainen auringonsäde itseensä, tankata lämpöä varastoon, ja omaksua tämä azorilainen rento elämänasenne edes jollain tasolla omaksi asenteekseni, tämän asenteen elämää kohtaan haluaisin kyllä tuoda mukanani Suomeen.