Välillä syvemmissä vesissä.


Me ihmiset olemme erilaisia. Minun elämäni ei ole niin kuin sinun elämäsi, minä en ole niin kuin sinä olet. Koskaan ei pitäisi verrata itseään muihin tai olla kateellinen siitä mitä muilla on, sillä koskaan en loppujen lopuksi tiedä toisen elämästä paljoakaan. Näen vain sen mitä toinen haluaa näyttää.

Me myös koemme maailman eri tavalla. Toisia jokainen elämän käänne tai vastoinkäyminen ei hetkauta, toisilla ne järisyttävät melkein koko maailman, tai jos ei ihan niin voimakkaasti, niin lähelle sitä.

Itse taidan kuulua jälkimmäiseen ryhmään. Siihen, joka kokee ja tuntee asiat voimakkaasti. Niin ilot kuin surutkin, onnen kuin ahdistuksenkin. Luovan työn kannalta on plussaa kokea asioita voimakkaasti ja eläytyä täysillä, mutta tavallisen arjen keskellä tämä piirre ei ole aina tuntunut siunaukselta. Päinvastoin.

Pitkään koin että se on jotenkin väärin olla tällainen, että pitäisi olla jotain muuta, tasapaksumpi, niin sanotusti normaalimpi. Toisin sanoen siis jotain muuta kuin oikeasti olen.

Mutta eihän sen pitäisi mennä niin.

Tänään ajattelen vähitellen, että se on oikeastaan rikkaus tuntea voimakkaasti, olla tällainen kuin olen. Ehkä tämä piirre, tämä osa minua, vetää välillä jalat alta, saa rähmälleen maahan, mutta vastavuoroisesti se saa myös lentämään korkealla, tuntemaan ja näkemään valon ja värit kirkkaina.

Usein seisomme peilin edessä ja ruodimme omaa ulkonäköämme. On niin monta asiaa, joka voisi olla paremmin, näemme puutteita ja vikoja enemmän kuin hyviä puolia (tai ehkä se olen vain minä joka toimin niin). Mutta sitä samaa teemme aivan yhtä paljon sisäiselle itsellemme. Näemme vain puutteet ja viat sen sijaan että kiinnittäisimme huomiomme siihen että olen oikeastaan aika hyvä tyyppi juuri tällaisena kuin olen.

Se vie valtavasti voimavaroja kun yrittää olla jotain muuta kuin oikeasti on. Ja se on samalla myös aivan turhaa puuhaa. Parempi vaihtoehto olisi kaiketi opetella elämään itseni kanssa, sillä tämän tyypin kanssa pitäisi tulla toimeen ja elää tämä elämä täällä. Mielekkäämpää elämästä taitaa tulla jos viihdyn itseni kanssa, hyväksyn sen mitä olen.

Ehkä tästä eteenpäin annan itseni maata rähmälläni maassa silloin kun elämä minut sinne kampittaa, sillä on sieltä tähänkin asti joka kerta noustu. Annan itseni tuntea niin voimakkaasti kuin tunnen ja annan elämäni olla sellaista vuoristorataa kuin se välillä tuntuu olevan. Annan itselleni luvan sukeltaa niihin syviin vesiin kun sen aika on, mutta lupaan vastavuoroisesti myös nauttia niistä keidashetkistä kun aurinko paistaa ja elämä hymyilee.

Yksinkertaisesti siis elää omaa elämääni ja antaa itselleni myös luvan siihen.

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Heinäkuu.

Mitä tehdä kun kirjoittaminen jumittaa...

Vehnätön elämä.