Entä kun asenne ei enää meinaa riittää?


Olen usein kirjoittanut täällä asenteen merkityksestä. Siitä kuinka omalla asenteellaan voi päästä pitkälle, vaikuttaa asioihin ja omaan elämäään, siihen millainen siitä tulee.
Ei sillä että olisin nyt perumassa sanomisiani, mutta sanotaanko näin että tätä ajatusta on viime aikoina testattu melkoisesti ja jos olen rehellinen, niin se on myös horjunut.

Oma terveys on asia, jonka suhteen olen itse kamppaillut viimeiset kaksi vuotta ja se on seikka, joka on hankaloittanut elämääni todella paljon. Alkuun ajattelin että kaikki johtuu vain uupumuksesta, mutta uupumuksen hellittäessä epämääräiset fyysiset oireet jatkuivat. Ja ne jatkuvat edelleen. Lääkäreistä ei ole ollut pahemmin apua, vaikka ollakseni rehellinen, en ole enää jaksanut kyllä edes käydä lääkärissä, se tuntuu hieman turhauttavalta. Olen kuulemma täysin terve, vaikka en itseäni sellaiseksi tunne.

Tästä ei ole tarkoitus tulla sairaskertomusta, mutta olkoon se pohjustuksena tälle asennepuolelle. Pitkään meinaan ajattelin että omalla asenteellani on suuri merkitys tässäkin tapauksessa. Niin kuin onkin, en sitä kiellä. Mutta ei sitä asennetta aina meinaa löytyä, ei enää edes minulta. Tälläkin hetkellä istun sängyssä kolmen peiton alla, olen itse asiassa majoittautunut tänne heti töiden jälkeen. Sitä aina miettii että olen nainen parhaassa iässä, elämän pitäisi olla tässä ja nyt aika upeaa, mutta sen sijaan jaksan juuri ja juuri osa-aikaisen työni, eikä sen jälkeen ole voimia enää mihinkään. Mieli tekisi tehdä vaikka mitä, mutta fyysinen kunto ei anna myöden, siinä on totuttelemista.

Tilannetta pahentaa kaiken lisäksi myös se että tämä jatkuva taistelu on syönyt myös kaiken luovuuden, ja tietyllä tavalla se kirpaisee eniten. Juuri nyt kun haluaisin kirjoittaa enemmän kuin koskaan.

Ehkä asenteella aina ajatellaan sitä että pitäisi lietsoa itseään eteenpäin hokemalla että kyllä tästä noustaan, taistellaan läpi vaikeuksien ja haasteiden, mutta ehkä se ei ihan joka kerta ole se oikea lähestymistapa. Luulen että välillä oikeampi asenne on se, että hyväksyy tilanteen. Että tilanne on tämä ja jos en sitä juuri nyt pysty muuttamaan, on ehkä yritettävä elää sen ehdoilla. Ei se sulje ulkopuolelle sitä sisäistä taistelijaa, joka haluaa ylittää esteet...mutta luulen että tämä lempeämpi lähestymistapa helpottaa arkea ja elämää. Elämä on kuitenkin juuri nyt, tässä ja nyt ja kaikki muuttuu harmaaksi ja ankeaksi jos vain mietin sitä mitä kaikkea en voi tehdä.

En siis edelleenkään vedä pois sanojani siitä että asenne ratkaisee. Mutta välillä sitä ehkä pitää pysähtyä miettimään, mikä on se oikea asenne juuri tähän hetkeen, mikä on se asenne joka ratkaisee.

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

(Lukupäiväkirjaan) Helena Anhava; Hidas osa

Vehnätön elämä.

Olisinpa tiennyt.