(Lukupäiväkirjaan) Eero Pokela; Vastuu

Lukuinto näin vuoden alussa on hyvällä mallilla, joten paras takoa silloin kun rauta on kuumaa, niinhän se menee. Tämän kirjan lukemisen aloitin itse asiassa jo viime vuoden puolella, joulukuun alkupuolella, mutta väsymyksen, kiireen ja kaiken muun keskellä sen(kin) lukeminen jäi. Kunnes sitten otin kirjan taas käteeni ja jatkoin lukemista. Ja luin kunnes viimeinenkin sivu oli käännetty.

Pohjalaiset Hanna ja Jussi Latvala saivat vieraakseen kolme kärsivää naista Virosta. He pyysivät apua ja kertoivat järisyttävää tietoa Tsernobylin ydinonnettomuuden uhrien kohtalosta Itä-Virossa. Latvalat ja sadat muut asiasta kuulleet ottivat kutsun vastaan ja ovat olleet vuosia vastuunkantajina Humanitäärisen Idän-työ ry:n avustusvirrassa.

Vastuu siis kertoo Hanna ja Jussi Latvalan työstä Viron köyhien parissa. Koko työ lähti liikkeelle hyvin pienestä. Oli vain pyyntö avustaa pientä joukkoa Itä-Virossa, ja kun on vähässä uskollinen, uskotaan vähitellen myös enemmän ja enemmän. Niin kävi myös tämän työn kohdalla, ja Humanitäärinen Idän-työ ry perustettiin, vapaaehtoisia ilmoittautui työhön mukaan, ja Jumala on pitänyt lopusta huolta. Hanna ja Jussi rahoittivat työn pienistä eläkkeistään, mutta jos olet joskus kuullut tai lukenut Raamatusta kertomuksen pienen pojan eväistä, viidestä leivästä ja kahdesta kalasta, tiedät ehkä mistä kirjoitan.

VASTUU  on järisyttävä ja mukaansa tempaava dokumentti kurjuudesta, missä syödään rottia ja missä rotat syövät ihmisiä. Kirjassa kerrotaan epätoivosta mutta myös siitä, mitä pienikin apu voi saada aikaan.

Nykypäivänä monet kritisoivat avustustoimintaa. Kuulen niin usein kyseenalaistettavan sen että rahaa ja tavaraa raahataan muihin maihin, ettei siitä ole mitään hyötyä, ja näin kyseinen maa ei ota koskaan sitä vastuuta, joka sille kuuluisi.
Ilokseni voin kertoa, että Vastuu kertoo erilaisen tarinan. Se kertoo siitä kuinka suomalaiset antavat omastaan, tekevät raskaita matkoja kuormien kanssa, kohtaavat kärsiviä ihmisiä mitä kurjemmissa oloissa, auttavat. Ja kuinka monta kertaa kirjassa tuli esiin se seikka, että ulkopuolisten alkaessa tehdä asioille ja olosuhteiden kohottamiseksi jotain, alkoi myös kapungit ja päättäjät ottaa omaa vastuutaan. Tai ne paikallisseurakunnat, jotka ensin saivat apua itselleen, nousivat myös ottamaan oman vastuunsa, tekemään jotain asioiden eteen. Kyse on siitä, että aluksi tarvitaan hieman apua noustakseen jaloilleen...

Tälläkin hetkellä joku Humanitäärisen Idän-työn pakettiauto vetää Muulia perässään ja kiirehtii sinne, mihin tämän kirjan luettuasi sinäkin lähdet - tavalla tai toisella. 

Kirja oli hyvä, se oli enemmänkin kuin hyvä. Kuten tekstistäni ehkä huomaa, se herätti paljon ajatuksia, kertoi sellaisista asioista, joita en ehkä ole tullut edes ajatelleeksi. Se kertoo kahden tavallisen ihmisen elämästä, halusta auttaa muita, mutta ennen kaikkea se kertoo siitä mitä Jumala tekee tänäkin päivänä tavallisten ihmisten elämässä.