Viimeinen piste.

Se olisi siinä. Viimeinen piste ja pakki aika pitkälti tyhjä.

Tämän viikon olen kulkenut kuin sumussa, pää ja ajatukseni jossain aivan muualla. Arjessani kiinni, mutta en sitten ehkä kuitenkaan.

Ja olen kirjoittanut valtavalla vimmalla, kirjoittanut kirjaimen ja sanan toisensa jälkeen.

Tuntuu, että edeltäneet kaksi kuukautta olen ollut jossain muualla, kirjoittanut ja pakannut, muuttanut, purkanut ja kirjoittanut. Ollut epäsosiaalinen, ollut väsynyt ja ollut pihalla kuin lumiukko. Enkä tiedä kuinka moni lähipiiristäni on loukkaantunut epäsosiaalisuudestani, siitä että unohdan kaiken, en ole osannut olla niin kuin olisi ehkä pitänyt.

Ensimmäistä kertaa se oli tällaista, niin syvä prosessi.

Ja nyt se on onneksi valmis ja minä lähden ulos. Aurinko paistaa ja on lämmin ja ajattelin istua pihalla, kuunnella lintujen laulua ja katsella mullan alta nousevia versoja.

Aion myös nauttia siitä tyhjyyden tunteesta joka pitkän prosessin jälkeen tulee, siitä että juuri nyt olen kirjoittanut viimeisen pisteen, voin nauttia hiljaisuudesta.

Kunnes on aika kirjoittaa taas.