Ole sellainen kuin olet, tee sitä mitä rakastat!

Lake Taupa, Uusi-Seelanti
Kotityöläisen ajankäyttö ei ole kovinkaan helppoa, ei ainakaan nyt täällä kotona on täyspäiväisesti kaksi lasta, yksi alle kouluikäinen ja yksi tokaluokkalainen, väliaikaisesti kotikoulussa.
Ja sitten on vielä esikoinenkin, joka väliaikaisasuntomme sijainnin vuoksi tarvitsee autokyytiä niin kouluun kuin takaisinkin.
Että kirjoitapa tässä sitten romaania, lehtijuttua tai tee muutakaan. Helpommalla pääsisi kun ei tekisi mitään. Olisi täysipäiväisesti vain äiti, mutta en tiedä kuinka täysipäinen olisin siinä vaiheessa ;) Sillä juju on siinä, ettei minusta ole pelkäksi kotiäidiksi. Meinasin kirjoittaa, että olen sitäkin ollut, mutta itse asiassa, en ihan hirveästi olekaan.
Esikoisen syntymän jälkeen kyllä jonkusen aikaa nautin suuresti uudesta arjesta, mutta keskimmäistä odottaessani ryhdyin Tupperwaren jälleenmyyjäksi. Ja sitten olen ollut mukana yhdistystoiminassa, antanut oman panokseni seurakunnassa ja ainakin opiskellut ohessa venäjää työväenopistossa. Kuopuksen syntymän jälkeen luin muutamana vuonna pääsykokeisiin, kävin venäjän kursseilla...ja sitten tulivatkin kirjoittamisen opinnot ja nyt kun olen taas kotona opiskelen edelleen kaikkea sieltä täältä ja aloittelemassa yrittäjyyttä myös.
Että niin. En vain osaa maata laakereillani, keskittyä vain kotiin. Me ihmiset olemme erilaisia ja olen hyväksynyt vihdoin sen, että olen tällainen kuin olen. Ja se riittää.

Olenko sitten huono äiti kun kaipaan muutakin kuin kodin ja perhe-elämää?
En enää jaksa ajatella niin, sillä uskon että olen parempi äiti lapsilleni kun minulla on jotain omaa, kun teen sitä missä olen hyvä, mistä nautin.
Mutta en silti haluaisi lähteä kodin ulkopuolelle töihin, tehdä kahdeksasta neljään työtä, vaan nautin siitä että arki on verkkaista ja minulla on aikaa muullekin kuin työnteolle ja että olen kotona lasten koulujen päätyttyä, että istumme yhdessä välipalalle, ettei poikien tarvitsisi tulla tyhjään kotiin.
Mutta että tämä olisi helppo ratkaisu, sitä se ei tällä hetkellä ole.
Aamupäivä menee kotikoulun merkeissä, se vaatii opettajalta paljon panostusta ja se on meidän arkeamme vielä hetken aikaa. Ja se hoidetaan kunnialla loppuun asti. En voi myöskään sulkeutua työhuoneeseen koska sellaista ei ole ja koko päivän kotona olevat lapset tarvitsevat minua.
Ei ole helppoa napata romaanin tunnelmasta kiinni kun viiden minuutin jälkeen korvan juuresta kuuluu "äiti" tai joku koputtaa olkapäähän jos olen sattunut tunkemaan napit korviini. Eikä kirjoittamisesta aina tule yhtään mitään ei vaikka kuinka yrittäisi.
Mutta joskus iltapäivällä lapset ovat omissa touhuissaan ja minulla on omaa aikaa ja pääsen eteenpäin vaikka kuinka. Ja sitten jaksaa taas keitellä perunoita ja tehdä muutakin kun on olllut se oma hetki. Aika tehdä omia juttuja.

Luulen kadottaneeni koko juttuni punaisen langan, nämä ajatukset vain nousivat pintaan kun päätin uimahallikeikan ja välipalan jälkeen editoida työn alla olevan romaanin kesken jääneen luvun loppuun ja lapset päättivät askarrella  ja kaipasivat minua jatkuvasti. 
Mutta en valita. Tämä on minun elämääni juuri nyt ja hetken päästä kaikki muuttuu taas kerran. Minun tehtäväni on vain sopeutua tilanteeseen kuin tilanteeseen ja edetä sen mukaan. Ja mikäs kiire, valmiissa maailmassa.

Mutta se mitä mietin eniten on se, että miksi minun pitäisi luopua kaikesta omastani, työstäni, luontaisesta taipumuksestani tehdä jotain, vain sen vuoksi että minusta tulee äiti.
Eikö lasten kuuluisi olla elämän alku eikä sen päätepiste?

Seela Sella totesi eräässä Anna-lehden haastattelussa, että 
"Ihmiselle on tärkeää, että hän saa elämässään tehdä edes vähän sitä, mistä pitää. Ilman sitä tulee katkeraksi. Jokaisella on luontainen hinku johonkin."
Viisaita sanoja viisaalta naiselta.

Että tehdään elämässämme edes vähän sitä, mistä pidämme. Ja ollaan arvostelematta muita heidän päätöksistään, hyväksytään toisemme, mutta ehkä ennen kaikkea kuitenkin itsemme!

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Retkellä - Säpilän riippusilta

Vehnätön elämä.

Retkellä - Harjavalta