Pois mukavuusalueelta.



Viime perjantaina kirjoituspiirissä puhuin ryhmäläisille siitä kuinka tärkeää on välillä poistua sieltä mukavuusalueelta; siitä tavasta tai tyylistä kirjoittaa, joka on helppoa ja joka sujuu.
Ei totutulla tavalla kirjoittamisessa ole mitään vikaa, sitä olen painottanut alusta lähtien, mutta haluan aina hieman tökkiä muita eteenpäin, kokeilemaan joitain uutta, astumaan pois sieltä tutusta ja turvallisesta.

Koska vain haastamalla itseään, kokeilemalla jotain uutta voi kehittyä.

Itselleni pitkän proosan kirjoittaminen on aina ollut hyvin helppoa, en ole kokenut suuria vaikeuksia kirjoittaa monisatasivuista romaania, vaikka tietenkin jokaisessa projektissa on omat haasteensa. Itselleni yksi suurimmista ja haastavimmista projekteista olivat parin vuoden takaiset monologit, joiden myötä jouduin astumaan täysin pois omalta mukavuusalueeltani; kirjoitin esittävää tekstiä, kirjoitin jotain aivan muuta kuin olin siihen asti kirjoittanut. Ja samalla vieläkin suurempi askel oli astua ohjaajan saappaisiin, siinä olin jo hyvin kaukana mukavuusalueestani, hyvin kaukana.
Ja nyt kun mietin taaksepäin oli tuo vuosi kaikkinensa yksi mielenkiintoisimmista ja opettavimmista.
Toisaalta taas omalta mukavuusalueelta poistuminen kasvattaa eniten. Sen kautta opin itsestäni ehkä eniten, joudun haastamaan itse itseäni, vaatimaan itseltäni jotain aivan uutta.Enkä koe sitä pahana asiana, päinvastoin.  
Näin kirjoitin maaliskuussa 2015 ja tuo sama ajatus ajaa minua edelleen eteenpäin; vaikkakin viimeiset kaksi vuotta ovat olleet hyvin hiljaisia ja hitaita. Ne ovat olleet hyvin paljon paikallaan pysymistä, asioiden pohtimista, tilinpäätöksen tekemistä, arvojärjestyksen muuttamista, ja paljon muutakin näiden lisäksi. Ehkä nyt alkaa taas olla aika astua eteenpäin, astua pois mukavuusalueeltani ja tehdä jotain aivan uutta, jotain sellaista, joka haastaa ja vaatii jotain aivan uutta.

Eikä kyse ole vain kirjoittamisesta. Sama pätee kaikkeen elämässä. Elämässäkin jäämme liian usein siihen missä on helppoa ja mukavaa, vaikka välillä pitäisi rikkoa niitä omia rajojaan, tehdä jotain sellaista joka ei ole ominta tapaa toimia. Lähteä vaikka pitkälle vaellukselle pohjoiseen, hypätä laskuvarjohyppy, ostaa kirkkaan punaiset kengät vaikka on aina käyttänyt mustia kenkiä, tai ihan vain muuttaa omia totuttuja arjen rutiineja.
Koska vain sillä tavalla saa uusia näkökulmia asioihin ja omaan elämäänsä, ja se voikin olla yllättävää mitä kaikkea vaikkapa muutama päivä Lapin erämaassa voisikaan tuoda tullessaan.

Ja jos vielä katsotaan asiaa liikunnan näkökulmasta. Kehittyäkseen on vain pakko astua pois mukavuusalueeltaan, sillä jos jatkaa tutulla tavalla viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen, jossain vaiheessa se kehitys vain tyssää. On lisättävä painoja, on kehityttävä tekniikassa, on tehtävä sellaisia juoksuharjoituksia, jotka tuntuvat kaikkialla kropassa ja niin edespäin. Joskus on tarpeen kokeilla muitakin lajeja oman lajinsa ohessa, se saattaa tuoda aivan uusia ulottuvuuksia.
Keittiön puolella jos haluaa kehitellä uusia reseptejä on vain uskallettava kokeilla jotain aivan uutta, maalatessa pitää uskaltaa ottaa se riski, ettei idea toimikaan, näitä esimerkkejä voisi kirjoittaa vaikka kuinka.
Vain ja vasta kun olemme valmiit tuntemaan olomme epämukavaksi, on todellinen kasvu ja muutos mahdollista. (Täältä)
Luulen että joskus elämässä vain tulee niitä hetkiä, jolloin ei ole enää muuta mahdollisuutta kuin astua eteenpäin, ottaa niitä askeleita tuntemattomaan ja katsoa mitä se tuo tullessaan. Elämä ei  saisi koskaan muuttua liian helpoksi ja mukavaksi, vaan pitäisi antaa mahdollisuus myös peloille, epävarmuudelle ja epäonnistumisille, sillä ne ovat elämää ja opettavat meille itsestämme yllättävän paljon.

Mutta teet sitten mitä tahansa, niin ole valmis tuntemaan olosi epämukavaksi ja astu pois mukavuusalueeltasi. Niin ajattelin itsekin tehdä.

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Kesäkuu

Olisinpa tiennyt.

Retkellä - Harjavalta