...en ole sanonut vielä kaikkea.



Väheksyin kirjoittamistani
kun ajattelin, että kaikki
ovat sanoneet kaiken.
Tartuin kynääni
kun huomasin
etten minä ole sanonut kaikkea.

(Solveig Hiltunen, Kaikki mahtuu käsilaukkuun)


Tuon yllä olevan runon poimin itse asiassa kolmen vuoden takaisesta kirjoituksestani, kun olen tässä hieman lueskellut vanhoja tekstejäni pohtiessani mistä ihmeestä olen aikaisemmin tänne blogiini kirjoittanut.

Vähän aikaa sitten kirjoitin siitä, etten ole kirjoittanut, mutta silti nähtävästi pohdin paljonkin kirjoittamista. Juuri eilen taisin miettiä sitä, miksi yleensäkään kirjoittaa kun maailma on jo täynnä kirjoja, on taitavia kirjoittajia (ja niitä, jotka jostain syystä saavat kirjansa kustannetuksi, anteeksi.). Että miksi ylipäätään kirjoittaa enää lisää? Onko kaikki jo sanottu?

Niin. Minä en ole vielä sanonut kaikkea. Siinä on hyvä lähtökohta jatkaa eteenpäin. Taistella eteenpäin, tarttua taas kynään.

Kirjoittajaryhmälleni puhun kerta toisensa jälkeen siitä kuinka tärkeää on kirjoittaa kaikesta huolimatta, nähdä se kauneus omassa tekstissä. Ja samalla taidan puhua siellä myös itselleni, pakkohan minun on uskoa omia sanojani, vai? Tai jos en usko, niin kuinka kukaan muukaan voisi uskoa?

Kuinka tärkeää onkaan toteuttaa omia unelmiaan, tavalla tai toisella. Oikeasti! Olla välittämättä yleisestä mielipiteestä tai arvostelusta, vaan tehdä sen sijaan niin kuin tuntuu hyvälle. Toteuttaa niitä unelmia, tarttua hetkeen ja mennä eteenpäin.

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Retkellä - Ritajärvi

Lukuviikko 2015: Miksi lukeminen on tärkeää?

Retkellä - Harjavalta