Hidastamisesta ja ymmärtämisestä.

Tänään olen kirjoittanut neljä liuskaa oman näköisen taiteen tekemisestä, itsensä arvostamisesta ja siitä kuinka meidän on tultava tietoisiksi itsestämme. Sillä nuo kaikki kulkevat käsi kädessä, siihen johtopäätökseen lähteitteni pohjalta päädyin.

Tahdin hidastamista. Hetki laiturilla.
Ihmisen on tultava tietoiseksi itsestään. Näin kirjoittaa Risto Ahti kirjassaan Kriittinen minä. Minä taasen mietin sitä, että jos haluaa tulla tietoisemmaksi itsestään on myös hidastettava tahtia. Sillä kiireen keskellä tuo tietoisuus on vain hentona kuiskauksena jossain todella kaukana.

Tahdin hidastamista. Umpeenkasvavat tiet.
Kun haluaa tulla tietoisemmaksi itsestään joutuu myös haastavampien kysymysten eteen. Joskus joutuu kävelemään umpikujaan jos toiseenkin löytääkseen jotain uutta itsestään, oppiakseen jonkin elämän tärkeimmistä opetuksista. 
Mutta liiankaan tietoiseksi ei itsestään tarvitse tulla, sillä silloin katoaa vapaus elää ja tehdä. Liika kontrolli ja pohtiminen sysää myös aina vain syvempään suohon. (Toisaalta, ehkäpä taiteen tekemiseen vaaditaan aika ajoin tuota suossa rämpimistäkin, kaiken muun ohella.)

Tahdin hidastamista. Omenapuun kukkien ihastelua.
Taiteilijuus on herkistymistä ymmärtämiselle ja ei-ymmärtämiselle, kirjoittaa Pia Lindy artikkelissaan Taiteilijuus on kysymysten virtaa (Teoksessa Nykykoreografin jalanjäljissä - 37 tapaa tehdä tanssia). Ja jotta voisi herkistyä ympärillään olevalle ja sisimpänsä ajatuksille, on hidastettava tahtia. Se nyt näyttää olevan tämän tekstini kantava teema. Pitäisi herkistyä ymmärtämään. Pysähtyä ja nähdä asiat uudella tavalla. Herkistää aistinsa aivan uudella tavalla, ymmärtää jotain aivan uutta.

Tahdin hidastamista. Kahvihetki puutarhassa.
Minä olen viime aikoina siis istuskellut laiturilla, ihaillut veden pinnasta kimmeltävää aurinkoa. Olen etsinyt esikoisen kanssa viimeisiä kasveja digikasvioon, olen pyöräillyt niin lujaa kuin pääsen, olen istunut puutarhassa tunnin jos toisenkin, olen seissyt omenapuiden alla ja ihaillut kukkaloistoa yläpuolellani. Olen yrittänyt lopettaa turhan pingottamisen ja keskittyä olennaiseen. Hidastamaan, ymmärtämään, elämään.

Uuh. Suuria sanoja. Syytän lähdemateriaalejani.

Kommentit

  1. Löysin blogiisi blogipolun kautta. Olisin voinut kommentoida varmaan mihin tahansa muuhunkin tekstiisi, mutta päätin nyt naputella tähän.

    Itse olen samanlaisessa tilanteessa. Sellaisessa, että on vaan ollut pakko pysähtyä, ja kun ei muuten ole ymmärtänyt niin antoi pää periksi. Mutta hyvin pian alkuharmituksen jälkeen ymmärsin se on ollut parasta mitä minulle on tapahtunut. Keskeytin koulun, muutin Tampereen alueelle keskelle metsää (Sastamalassa olen asunut itsekin suurimman osan elämästäni ja edelleen tulee usein käytyä perhettä katsomassa) ja olen tehnyt vain niitä asioita joita tykkään tehdä. Luovuus kukkii paremmin kuin koskaan ja valokuvaamisesta on tullut tärkein harrastukseni. Pikkuhiljaa kun asioita menneisyydestä on käsitelty niin vapautuu vihdoin energiaa, sitä alkaa elämään oikeasti. Uskomatonta miten pienetkin asiat muuttuvat helposti suuriksi taakoiksi hartioille ja täysin loppuneella kapasiteetilla sitä on painettu eteenpäin höyryjunan lailla vuositolkulla. Pahin virhe olisi mennä nyt takaisin koulunpenkille, vaikka joinakin päivinä tuntuu että ihan hyvin jaksaisikin. Mieluummin parantuu ja eheytyy kaikessa rauhassa, ylimääräisen kuormituksen saavuttamattomissa ja palaa sitten vahvempana kuin koskaan (kuten fenix-lintu konsanaan. :)

    Tässä nyt tuli lörpöteltyä varmaan ihan liikaakin, pointtini oli kuitenkin se että pystyn hyvin samaistumaan teksteihisi ja löydän niistä paljon omaa ajatusmaailmaani. :) Kiitos siis! Jään seurailemaan blogiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit blogini, ja tervetuloa mukaan! :)

      Ajatuksesi kuulostavat niin tutuilta! Tämä kulunut vuosi on ollut yksi elämäni raskaimmista, mutta nyt kun olen siinä pisteessä että uskallan jo sanoa olevani toipumassa loppuunpalamisestani, voin jo todeta olevani kiitollinen koko tästä matkasta, jonka olen joutunut tekemään (ja matka on pitkä vielä eteenpäinkin...). Paljon turhaa on jäänyt pois, ja parasta on se, että luovuus alkaa vähitellen taas nostaa päätään!

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi

Kuukauden luetuimmat tekstit

(Lukupäiväkirjaan) Helena Anhava; Hidas osa

Vehnätön elämä.

Olisinpa tiennyt.