Raumalla.

Kaupunkipostaukset saavat vihdoin jatkoa. Tällä kertaa vuorossa Rauma, tervetuloa mukaan!

Lauantaina käänsimme auton nokan kohti Raumaa. Setäni asuu siellä ja kutsu kylään oli käynyt, joten miten muutenkaan voisi paremmin viettää viikonloppua kuin nauttimalla kauniista kesäkaupungista ja hyvästä seurasta.

Kahvien jälkeen suuntasimme kohti kaupungin keskustaa ja suurmarkkinoita, jotka oli järjestetty pitsiviikkojen puitteissa. Aurinko lämmitti, katseltavaa riitti, jäätelö teki kauppansa ja kaikilla oli mukavaa. Jos rahoistaan olisi halunnut päästä eroon, olisi se onnistunut markkinoilla hyvinkin helposti. Myyjiä riitti ja ostettavaa olisi varmasti löytynyt jos sitä olisi halunnut. Meille tarttui mukaan vain ne perinteiset; metrilakut meinaan.

Rauman vanha kaupunki on kaunis. En kyllästy varmaan koskaan sen kivikatuihin ja vanhoihin taloihin. Hieman pitsiviikot ja markkinat häiritsivät tunnelmaa, sillä ihmisiä oli liikenteessä melko paljon. Tällä kertaa tarkoituksena oli vain katsella hieman markkinatunnelmaa ja katsella pitsiviikkojen tarjontaa, joten emme poikenneet sen enempää pihakirpputoreilla kuin putiikeissakaan, mutta joskus haluaisin senkin tehdä. Toisaalta näin ne rahatkin säästyivät...

Aurinko paistoi uskomattoman kuumasti, joten seuraava kohteemme oli Poroholman uimaranta. Lapset pulikoivat meressä sydämensä kyllyydestä, miesväki istui varjossa ja minä kahlailin rantavedessä kameran kanssa. Ja nautin siitä, että aurinko paistoi, että pieni tuulenvire pyöri hiuksissa, että lapset nauroivat, että kaikki oli niin kaunista.

Rannalla olisimme voineet viettää helposti vaikka loppupäivän, mutta saatuamme lapset pois vedestä suuntasimme etsimään ruokapaikkaa. Ja mitäs sitten. Nämä maalaiset olivat onnellisia päästessään Prismaan ja sen tuotevalikoiman äärelle. Tämä maalla asuminen on mukavaa, mutta iso kauppa on aina iso kauppa. Niinpä sitä joskus sitä nauttii vain iston hypermarketin runsaiden hyllyjen välissä kävelemisestäkin. Ja loppujen lopuksi kotona onkin taas mukava astella omaan tuttuun kyläkauppaan...

Illalla ohjelmassa oli vielä grillattua ruokaa, kiipeämistä läheiselle kalliolle, saunomista ehkä maailman parhaissa löylyissä, eikä päivän touhuista väsyneitä lapsia tällä kertaa tarvinnut paljoa houkutella nukkumaan, hyvin tuntui uni maistavan itse kullekin.

On oma jo rakkaaksi tullut kotikylä, mutta on myös muita kauniita kapunkeja. On oma koti, mutta on myös vieraanvaraisuutta, joka saa itsensä tuntemaan toivotuksi vieraaksi. Ja on oma perhe, mutta on myös tunne siitä että on osa isoa sukua. Ja se kaikki tuntuu niin hyvältä.