Matkan varrelta.

Uudet ystäväni.

 Juoksu on ollut se, jonka avulla olen saanut ajatuksiani järjestykseen. Kun kaikki on sekaisin vedän lenkkarit jalkaani ja juoksen. Kummasti askeleiden lähtiessä rullaamaan myös ajatukset loksahtelevat paikoilleen. Tänään oli taas sellainen kuhina pääkopassa että päätin aloittaa juoksukauteni.

Juoksu alkakoon.

En tiedä selkenikö yksikään asia juuri tänään, mutta ainakin sain jätettyä turhan ärsyyntyneisyyteni ja turhautumiseni lenkkipolulle. Eikä vain turhautumista tai ärsyyntymistä. Tunteet ovat pinnassa joka päivä, sillä kuopus on viimeisiä päiviä päiväkodissa. Syksyllä me olemme jo jossain muuaalla ja vihaan hyvästejä.

Eilen hyvästeltiin kuopuksen omahoitaja, joka jäi lomalle jo nyt. Tänään pitää hyvästellä yksi hoitajista taas ja loput perjantaina. Olen juuri ja juuri pystynyt olla itkemättä, mutta en tiedä mitä tästä tulee.

Ajattelin kuitenkin niin, että haikeus on hyvä tunne. Se kertoo että joku ihminen on koskettanut minun elämääni, ollut minulle jollain tavalla tärkeä.

Kuopuksen päiväkotiryhmä on ollut aivan huippu. Aikuiset, jotka olen oppinut tuntemaan näiden kahden vuoden aikana, ovat ihania. Pitävät lapsia sylissä, halaavat, leikkivät lasten kanssa, antavat lapsille kaiken huomionsa. Olisi helpompi jättää päiväkoti taakseen jos se ei olisi ollut niin huippu paikka. Nyt se todella kirpaisee.

Aurinkoisia päiviä Larsmossa.

Olen tainnut kirjoittaa viime aikoina hyvin paljon siitä, että olen ollut väsynyt. Ehkä jopa uupunut raskaan kevään jälkeen. Nyt on helpottanut. Olimme edellisen viikon torstaista sunnuntaihin Larsmossa Lähetyskodilla. Seminaari oli loistava ja vahvisti meidän ajatuksiamme tulevaisuudestamme, mutta se ei ollut ainoa anti.

Ympäristö oli upea ja minulle teki oikeasti niin hyvää välillä vain istua rantasaunan terassilla lasten kanssa piirtelemässä ja nauttimassa auringosta. Kuusi kertaa päivässä myös sain vain mennä valmiiseen ruokapöytään ja nauttia hyvästä ruuasta.

Ei väsymystä korjata hetkessä, mutta tuo aika Lähetyskodilla vei omasta väsymyksestäni pahimman. Olo on pirteämpi ja jaksan taas.

Vastapainoa lenkkareille.

Lenkkareiden vastapainoksi piti kaivaa kaapista esiin myös hieman naisellisempaa puolta. Korot tekevät ihmeitä, vaikkakin kuopuksen mukaan kuvassa olevan kengät ovat mummokengät. En tiedä miksi.
Eilen oli poikien koulun kevätjuhlakin ja siihen olikin panostettu mukavasti. Ainoa mikä minua suretti todella paljon oli se, että Suvivirsi oli korvattu Risto Räppääjän Elämä ei ole hassumpaa -laululla. Suvivirsi on kuitenkin perinne vuosikymmenten takaa ja Suomi niin sanotusti kristillinen maa...

Aamupalaa.
Mustikoita, turkkilaista jogurttia ja soijarouhetta.

Yritän saada taas normaalista elämästäni kiinni. Siis että pidän itsestäni parempaa huolta. Kuluneet päivät ovat kertoneet sen minkä olen tiennyt jo aikaisempien kokemusteni pohjalta: Vehnä ei sitten kyllä sovi tippaakaan ruokavaliooni. Väsyneenä on helpompaa tunkea suuhunsa mitä tahansa, mutta ei se oloa ainakaan ole helpottanut. Mutta jos jaksaisi taas panostaa ruuan laatuunkin uudemman kerran niin olokin taas kohenee.

Eilen kävin kampaajalla ja mieheni kanssa lounaalla. Tänään ajattelin taas kirjoittaa. Ja työstää yhtä tilaustyötä hieman eteenpäin.

Tänään on hyvä päivä!