Sunnuntairetkellä.

Asumme aivan entisen varuskunta-alueen kupeessa. Kerrostalomme pihan ja varuskunta-alueen erottaa toisistaan vain verkkoaita, jonka portti on pysyvästi auki.

Ja me olemme käytttäneet tilaisuutta hyväksemme. Kolmen asuinviikkomme jälkeen olemme viettäneet alueella aikaa useampaan otteeseen, sillä alue kiinnostaa hyvin paljon koko perhettä. Poikia kiinnostaa tietenkin kaikki armeijaan liittyvä, perheen prinsessa menee sotaleikeissä mukana myös, minua kiinnostaa alueen historia ja miestä sen kuvauksellisuus, vaikka ei se minullakaan kauas jää.

Elokuvateatterin konehuone

Jokaisessa asuinpaikassamme on ollut se jokin oma juttu, mikä on tehnyt siitä erityisen, joka on saanut sen jäämään mieliimme. Edellisessä paikassa sitä oli mahtavat ulkoilumahdollisuudet, metsätiet ja talvisin pelloilla kulkevat polut ja mahdollisuudet laajentaa kulkureittejämme.

Nykyisessä asuinpaikassamme se on epäilemättä tuo varuskunta-alue ja sen historiaa huokuva ilmapiiri. Se kaikki vain saa mielikuvitukseni laukkaamaan ja voin melkein nähdä silmieni edessä alokkaat, jotka juoksevat kohti ruokalaa tai kokoontuvat kentälle aamuhuutoon (Tai jotain sinne päin. Armeijatietouteni on hyvin hataraa.)

Ja kun olemme ohittaneet kaikki rakennukset (Entisiä kasarmirakennuksia muuten peruskorjataan parhaillaan. Yhdessä rakennuksista toimii jo vanhusten palvelutalo.) pääsemme keskelle kaunista suomalaista luontoa. Liikenteen melu on häipynyt pois, kuulemme vain lintujen laulun ja omien askeltemme äänen. Sellaisessa sielu ja mieli rentoutuu. Tuntee että jaksaa taas.

Minussa on kaksi puolta.

Toinen puoli minusta nauttii suurkaupunkien hälinästä. Siitä ettei kaupunki nuku koskaan.

Mutta se toinen puoli minusta haluaa vetäytyä kotimaan luontoon, 

hiljaisuuteen ja kauneuteen.

Ehkä tarvitsen näistä kumpaakin. 

Kaupunkien elämän, jotta en erakoituisi, mutta myös luonnon läheisyyden, 

jotta saan akkuni ladattua. 

Ja ehkä näistä ympäristöistä kumpikin ruokkii omalla tavallaan myös luovuuttani...

Nyt on ollut aika ladata akkuja.

Kiireisen ja erittäin raskaan kevään jälkeen paukut ovat ollet aika vähissä eikä voimia ole riittänyt kuin välttämättömimpään. Nyt kun opiskelut ovat kevään osalta ohi, on olo ollut hieman tyhjä. 

Mitään ei saa tehtyä, ei jaksa keskittyä edes sen vertaa, että jaksaisi lukea kirjoja.

Saati sitten kirjoittaa, vaikka itse asiassa mieli kyllä tekisi.

Joskus pitää osata vain antaa itselleen aikaa. 

Olla ihan rauhassa ja hengittää syvään. 

Ja nauttia kaikesta siitä kauniista, mitä ympärilläni on.

Ja oppia pitämään itsestään huolta. 

Siksi olen aloittanut taas lenkkeilyn. 

Olen huomannut että kevään aikana olen laiminlyönyt fyysisen hyvinvointini. Tenttiin lukeminen jyräsi lenkkeilyn eikä se todellakaan ollut toimiva ratkaisu. Nyt uudet lenkkarini ovat jo ehkä tarpeeksi sisäänajetut, joten ensi viikolla voisin jo kokeilla miten juoksu kulkisi. Fyysisen hyvänolon lisäksi se on aina selkeyttänyt myös ajatuksiani.

Ja itsestäni huolta pitämiseksi taidan käydä muutamassa taidenäyttelyssä tai jossain ennen kuin lasten kesäloma alkaa. Taide auttaa kummasti henkisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen.

Ja sitten kun muistaisi sen, että aina ei tarvitse tehdä jotain.

Joskus voi vain olla.

Rakennuksia Venäjän vallan ajalta.

Huomaan että pitäisi kulkea useamminkin kameran kanssa. Kuvata kaikkea sitä mitä ympärillä näkyy. Jos kirjani takakannessa kerron, että haluan ajatella että jokainen päivä on uusi seikkailu, niin haluan ajatella myös, että jos vain kulkee silmät auki voi nähdä vaikka mitä. Vaikka näiden 1800 -luvulta peräisin olevien rakennusten lumouksen. Jokunen aika sitten totesin miehelleni, että jos kirjoittajan työni olisi hieman tuottoisampaa vuokraisin näistä rakennuksista itselleni työhuoneen. Ainakin kuvittelisin sen olevan inspiroiva ympäristö luovalle työlle...

Esikoinen oli retken aikana väsynyt ja huonotuulinen. Ajattelimme esiteinin vain protestoivan. Mutta kahden nuoremman läpikäymä pieni vatsapöpö oli sitten saavuttanut myös lapsista vanhimman ja nyt on yksi potilas sängyssä, vaikkakin jo ihan hyvin voivana. Ehkä menee yhtä helposti kuin muillakin.

Kotona siis taas neljän seinän sisäpuolella, mutta se tarkoittaa myös sitä, että yritän ottaa itse ihan rennosti. Yritän tehdä mahdollisimman vähän ja niin, vain olla.

Tehokas ehtii olla myöhemminkin...