Kuulumisia.

Hiljaista on ollut ja mietin juuri, mitä kuluneisiin kahteen viikkoon on mahtunut.
Ainakin olen viritellyt työkuvioita syksyä varten ja toivon todella, että onnistaisi.
Ja sitten olen aloittanut pakkaamista, vähitellen kylläkin, mutta aloittanut kuitenkin, sillä en vain osaa tai halua olla tekemättä mitään. Tai jättää sitä kaikkea viimeiselle viikolle.
Ja sitten olemme olleet viettämässä siskoni ja hänen lastensa syntymäpäiviä, kävelty järven jäällä ja nautittu uskomattoman keväisistä pävistä.


Niin, ja alkuviikon makasin kuumeessa sängyn pohjalla kirjoja kasa vieressäni. Luin ja en lukenut, nuokuin suurimman osan ajastani sitten kuitenkin. Mutta levätty on ja nyt flunssa alkaa olla paranemaan päin.


Eilen tippui niin suuri stressin aihe harteilta, kun sain kuulla, että meille järjestyi kunnon muuttoauto muuttopäiväksi. Se tarkoittaa sitä, että hakuun tulee taas kerran ystävämme Niemen muuttolaatikot ja voimme sanoa hyvästit tuskaiselle idealle siitä, että nysväämme omalla autolla sata kertaa tuon melkein parinsadan kilometrin matkaan täältä sinne.


Täällä kotona arki jatkuu, kotikoulu rullaa ja yritän saada omia kouluhommia pulkkaan tässä samalla.
Meidän kotikoululaisen kohdalla parasta on se, että odottaa tulevaa muuttoa ja uutta koulua innolla ja ennen kaikkea sitä, että pääsee oikeaan kouluun. Tiedän että kotikoulu oli siinä tilanteessa oikea ratkaisu, mutta olen kyllä niiiiin iloinen siitä, että poika saa mahdollisuuden myös luokkaan ja kavereihin ja erilaiseen opiskeluun kuin mitä tämä kotona koulua käyminen antaa.

Itse olen pakertanut viime päivinä terapeuttisen kirjoittamisen esseetä eteenpäin ja nyt olen siinä vaiheessa kun kaikki muistiinpanot on kirjoitettu ylös ja järjestetty loogiseen järjestykseen, mutta koko teksti ärsyttää eikä siinä tunnu olevan mitään logiikkaa eikä punaista lankaa.
Onneksi tiedän, että näin tämä prosessi kohdallani etenee ja jossian vaiheessa edessäni on valmis essee ja saan sen pois käsistäni.
Ei sen puoleen, kiinnostavaa tuon esseen kirjoittaminen ja ennen kaikkea sen lähdemateriaali on ollut, ja siksi olen sen kunnolla ja ajatuksella halunnutkin kirjoittaa. Mutta aikaa siihen on tässä elämäntilanteessa tuhrautunut ihan tajuttoman paljon... 


Kirjahylly tyhjenee ja meidän makuuhuone muistuttaa päivä päivältä yhä enemmän varastohuonetta. No, onneksi tasan viikon päästä talo siirtyy meidän hallintaamme ja pääsemme sinne viikonlopuksi ensimmäisten tavaroiden kanssa. Ja on taas tilaa täyttää laatikoita ja säkkejä...

Romaanikässäri lepää kyllä muuton yli, ettei tosikaan. Vaikka kirjoittaminen houkutteleekin suunnattomasti, tiedän ettei nyt ole oikea aika. Tämän stressin ja kaiken muun kuormittamana en ehkä edes yritä saada kässäriä eteenpäin. Sitten huhtikuussa paneudun siihen uudella innolla ja ehkäpä tässä vaiheessa sille tekee hyvää olla hetken aikaa sivussa, eikä sen puoleen, ajatuksissa romaani pyörii ja pyörittelen henkilöitä ja aiheita mielessäni harva se päivä...

Mutta joo. Stressaavaa kaikkinensa. En pidä siitä, että asiat seisoo paikoillaan. Haluaisin muuttaa nyt, haluaisin kirjoittaa romaania eteenpäin nyt ja huomenna ja haluaisin esseen olevan jo valmis ja haluaisin, ettei tämä asunto näyttäisi varastolta ja haluaisin päästä talollekin juuri nyt, aloittaa remppaa ja fiilistellä vain sitä uutta kotia.

Mutta nyt ruokaa laittamaan ja sitten me ryhdymme lasten kanssa ompelupuuhiin. Paitojen tuunausta ohjelmassa vielä tänään nääs.

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Uusi vuosi ja kuulumisia.

Kysymyksiä ja vastauksia...

Vehnätön elämä.