Elämää muuton keskellä.


Keitin mukillisen teetä ja nappasin kyytipojaksi muffinsin, istuin alas ja kannoin pitkästä aikaa tietokoneen eteeni pöydälle. Ajattelin, että haluaisin kirjoittaa tänne jotain, katkaista pientä hiljaisuutta, sillä en oikeastaan jaksa olla hiljaa, en juuri nyt.
Sillä joskus on vain hurjan hauska saada jotain sanotuksi, olla olematta hiljaa...


Perjantaina meidän automme oli melkoisen tiukkaan pakattu. Veimme uudelle kodille lastillisen tavaraa ja vietimme viikonlopun talolla. Remppapuuhat saatiin hyvään alkuun ja siitä on hyvä jatkaa. Minä hoidin kyllä keittiöpuolen ja pidin remonttireiskat tyytyväisinä sapuskalla.
Mutta ei se koko aika mennyt keittiössä sentään. Kävin kylän molemmissa ruokakaupoissa, juttelin kaupan pihalla vanhemman rouvashenkilön kanssa ja kaikki tuntui niin hyvältä, minun paikaltani.


Onhan se koti siellä hieman autio kun kalusteet ovat vielä täällä. Mutta kotoisaa silti, sillä se on tämän väliaikaisuuden jälkeen koti. Paikka, jota todella voi kutsua kodiksi.
Ja keittiössä puuhella, jota lämmitimme aamuin illoin ja oli mukava kömpiä viileästä makuuhuoneesta keittiöön ja nauttia aamukahvi hellan lämmössä.
Ehkä jonain päivänä puiden pilkkomiseen väsyy ja kolmen hellan lämmittämiseen tympääntyy, mutta en tiedä. Juuri nyt tuntuu, että ei todellakaan. Että se on pieni vaiva niin ihanasta tunnelmasta ja lämmöstä.


Ja sitten kun oli hetki aikaa, minä istuin keittiön pöydän ääressä tietokone edessäni ja ajattelin, että haluaisin kirjoittaa, että kirjoittaisin niin että näppäimet savuaisivat. Ja olisin kirjoittanut jos en olisi ollut niin väsynyt päivien touhuista, siitä kaikesta keittämisestä ja kokkaamisesta, siitä, että edellinen yö oli mennyt hieman vähillä unilla ja kulunut viikko ollut raskas pakkaamisine kaikkineen.
Minä ajattelen kirjoittamista, ajattelen romaanini henkilöitä ja tiedän, että siellä he odottavat, odottavat liikkeelle pääsyä, sitä että matka jatkuisi taas. Ja minä odotan sitä että tämä muuttourakka on ohi ja stressi vähenisi taas ja voisin ja osaisin ottaa rennosti, tehdä työni valmiiksi.

Ja kaikesta stressistä ja kiireestä huolimatta olen kuitenkin iloinen ja onnellinen tästä muutoksesta ja tämän(kin) kestää kun tietää lopputuloksen.
Ja että pääsee uuteen arkeen kiinni, kotiutuu uuteen kotiin, saa rempata sitä vähitellen omanlaiseksemme, sisustaa ja en tiedä onko tärkeintä, mutta ainakin saan itselleni oman sopen, jossa tehdä töitä, jonne vetäytyä ja olla luova ja tuottelias tai jotain.
Siihen saakka taidan pakata noita muuttolaatikoita...

P.S. Aikani kuluksi (hah) tein blogille oman Facebook-sivun ja se löytyy täältä.

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Uusi vuosi ja kuulumisia.

Kysymyksiä ja vastauksia...

Vehnätön elämä.