Tuulen viemää.


En vain kyllästy tähän syksyn kauneuteen. Värit, tuoksut, kaikki. Tässä kaikessa on vain sitä jotain!

Tänään olen pakannut laukkuja ja hyvin näyttää mahtuvan. Ja pessyt pyykkiä, jota tuntuu vain riittävän. Ja valmistellut lauantain venäjän tunnin ja tehnyt myös tehtäväpaketin lomani ajaksi.

Ja hakenut esikoisen kavereineen esikoisen kaverisynttäreitä viettämään. Tänä vuonna päädyttiin siihen että kutsui vain sellaiset kaverit, jonka kanssa todella viettää aikaa, kutsui pojat meille pelaamaan ja leikkimään. Juuri naputeltiin pizzatilaus ja odotellaan ruokaa saapuvaksi. Vähäisellä vierasmäärällä kun voi tehdä jotain tällaista...

Ja huomaan etten enää oikein jaksa keskittyä. Mihinkään.
Ajatukset pyörivät pakkaamisessa, käytännön asioissa ja siinä mitä pitäisi vielä muistaa pakata mukaan. Ja miettien onko kaikki tarpeellinen tehty ja kun tiistaina naksuteltiin vielä matkustusilmoitus ulkoasiainministeriöllekin, niin asiat alkavat olla kunnossa.

Ja juuri nyt en selkeästi jaksa keskittyä kakkoskässäriin. Kokeilin tiistaina, mutta se ei nyt oikein ota tuulta alleen. Ja annan sen olla. Juuri nyt tuntuu siltä että voisin kirjoittaa runoja, pitkästä aikaa ja antaa itseni heittäytyä niiden mukaan.

Ja runojakin enemmän mietin sitä että kohta olen auringossa, kohta olen meren ääressä, kohta olen vuorten läheisyydessä. Voiko enempää toivoa, tarvitsenko enempää?

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Muutto!

(Lukupäiväkirjaan) Helena Anhava; Hidas osa

Kysymyksiä ja vastauksia...