Kohti uusia unelmia?


Palaan vielä hieman edellisen tekstini aiheeseen; unelmiin nimittäin.

Kaikki unelmat eivät toteudu, sen ainakin itse olen kokenut useampaankin kertaan. Olenko pettynyt? Kyllä, joka kerta. Olenko lakannut unelmoimasta? Hetkeksi kyllä, mutta sitten kuitenkin sieltä jostain nostaa päätään ne pienemmät unelmat. Ne, joita en ole edes nähnyt suurempien viedessä kaiken tilan.

Olen sitä mieltä että edelleen meidän tulee unelmoida myös suuria. Niitä, jotka eivät välttämättä edes koskaan toteudu. Koska kaikessa ei aina tarvitse olla järkeä, joskus pitää pettyä, ja elämä vain olisi todella tylsää ilman sitä.

Mutta kun ovi paiskautuu nenän edestä kiinni ja mustelmia tulee enemmän kuin tarvitsisi, on aika pysähtyä. Katsoa ympärilleen ja nähdä kaikki se, mitä on. Ei meidän tarvitse tyytyä siihen mitä on, mutta on tärkeää nähdä kuinka paljon kaunista ympäriltä löytyykään. Nähdä arjen kauneus. Tehdä arjesta kaunista. Nauttia elämän pienistä pilkahduksista.

Ja joskus ei tarvita kuin yksi tai toinenkin tönäisy pois polulta. Lause, joka lausutaan kuin ohi mennen. Tai oma sisäinen halu ja pakko jollekin enemmälle. Tarvitaan muutama ravistelu ennen kuin silmät avautuvat ja näen, että se kaikki on ollut edessäni koko ajan, vain hautautuneena kaiken muun alle. Joskus pettymysten jälkeen on vaikeaa uskaltaa enää unelmoida, mutta joskus pitää käydä pimeässä jotta ymmärtäisi taas valon merkityksen. Ja joskus pitää kompastua, jotta näkee uuden polun edessään. 

Elämä on liian lyhyt sille, että kannattaisi luovuttaa. Siksi täytyisikin vain pitää kiinni niistä tämän päivän unelmista, sillä tämä päivä on ainoa mitä meillä on. Ja pitäisi tehdä niitä asioita, joita oikeasti rakastaa, niitä, jotka tuovat elämälle aivan erityisen merkityksen ja sisällön. Sillä unelmia tai ei, ne ovat kuitenkin niitä asioita, jotka tekevät elämästä elämisen arvoisen. Ei kukaan viimeisinä hetkinään miettinyt elämän velvollisuuksia ja välttämättömyyksiä ja ajattele niiden tuoneen elämään väriä ja tunnetta. Sitäkin useammin lehdistä saa lukea juttuja siitä kuinka kuolinvuoteella, tai vakavasti sairaana ajattelee vain sitä, kunpa olisin sittenkin tavoitellut unelmiani, tehnyt jotain niiden eteen, uskaltanut tehdä enemmän enkä vain jäänyt omien vaatimusteni ja velvollisuuksieni vangiksi.

Tänään oman arkeni helmi oli pyörälenkki kuraisia teitä pitkin eräälle metsäjärvelle. Siellä laiturilla seistessäni ajattelin, että näistä hetkistä se arjen kauneus saa oman mausteensa, on se hopeareunus kaiken tiskaamisen ja muiden velvollisuuksien ympärillä. 

Ja kotimatkalla alamäkiä lasketellessani huomasin ajattelevani että vaikka yksi unelma ei toteudukaan, heräilee niitä uusia unelmia vähän kerrallaan. Niitä jotka ovat lähellä, saavutettavissa, ja niitä, jotka ovat olleet siinä koko ajan edessäni. Ja vähitellen huomaan myös haluavani lähteä kulkemaan niitä kohti...

Kommentit

  1. Minusta on ollut mielenkiintoista lukea tekstejäsi liittyen unelmiin. Yritän itse nauttia pienistä arjen iloista, elää unelmien aikaa tällä hetkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen viime aikoina herännyt juuri tuohon, että ne unelmat ovat elämässä tässä ja nyt. Että tärkeintä olisi elää juuri nyt sitä unelmien elämää eikä katsoa koko ajan jonnekin kauas eteenpäin...

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommenttisi

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vehnätön elämä.

Retkellä - Ritajärvi

Kun unelmat eivät toteudukaan.