Ihanan saamaton.


Yksi lempipaikoistani täällä kotona on istua portailla (mieluiten kahvimuki kädessä) ja vaipua ajatuksiini. Sitä olenkin harrastanut tämän kesän aikana paljon...

Jo viime kesänä pääskynen teki pesänsä räystään (tai itse asiassa räystään ja kattotiilien väliin) ja tarkoitus oli syksyn tullen tuo aukko tukkia, mutta saatettiin unohtaa koko juttu. Niinpä tänäkin kesänä olen saanut seurailla pääskysperheen elämää aivan kotioveltani. Ensin pesänrakennuspuuhia, sitten poikasten elämää lentokyvyn kynnyksellä.

Siinä portailla istuessani olen ehtinyt katsella myös pihaa ympärilläni. Ja näen kaikki ne asiat, jotka nyt vain sattuivat unohtumaan kesken. On aloitettu kukkien ylöskaivamista, mutta homma taisi jäädä puolitiehen. On siistitty pensaita ja puita, muttta oksaroskat jäivät niille sijoilleen. On esiin kaivettuja kiviä keskellä kulkuväylää, on laattaprojekti, joka aloitettiin viime kesänä.

Viime viikolla naputtelin portaista irti jonkun onnettoman remonttireiskan sementtivirityksiä, eikä tarvinnut paljoakaan vasaraa näyttää kun portaiden oma pinta tuli näkyviin. Mutta koska puuha jäi hieman kesken on keskellä portaita lojunut pian viikon verran ruuvimeisseli ja vasara. (Joiden yli meistä jokainen astuu ihan loistavasti!)

Ruokasalin lattia on ollut työn alla pian kaksi vuotta. Eteisen seinät yhtä kauan.

Alkukesästä muistin mansikkamaan olemassaolon vasta siinä vaiheessa kun rikkaruohot olivat päässeet villiintymään aivan urakalla, työtä siis riitti jotta saatiin edes tyydyttävä sato omasta maasta. Nytkin pitäisi poimia punaisia viinimarjoja, mutta onnekseni sade yllätti juuri...

Kesän ensimmäisinä päivinä omakotitalo ison pihapiirin kanssa tuntui ahdistavalta työleiriltä. Mutta ei enää. Sillä kesä on rehellisesti sanoen kulunut enemmänkin kirjoja lukien, portailla istuen ja riippumatossa maaten. Eli toisin sanoen pihatöitä kartellen. Ja itse asiassa maailma ei ole edes järkkynyt pois sijoiltaan, ei minkään asteikon mukaan.

Ja joskus täälläkin taloudessa puhaltaa erilaiset tuulet. Silloin hommat etenevät kertarysäyksellä ja niinä hetkinä usein tulee mietittyä miksi tätäkin hommaa lykättiin eteenpäin niin kauan.

Ehkä olen välillä hieman saamaton. Ehkä unohdan liikaa asioita. Ehkä olen liian hajamielinen, elän liikaa aivan jossain muualla kuin tavallisen arjen keskellä. Mutta se nyt sattuu olemaan minun elämääni. Ja sen kun hyväksyy on jo pitkällä.

Tämä ihanan saamaton kesä tuli tarpeeseen. On ollut pakko pysähtyä, ja sen myötä sukeltaa syvälle, mutta myös takaisin pintaan. En muista koska olen elänyt niin hetkessä kuin tänä kesänä. Tuntenut niin paljon kuin tänä kesänä. Pohtinut asioita niin kuin tänä kesänä. Ja ollut ajattelematta niin paljon kuin tänä kesänä.

Ja tiedän että kun arki koittaa minä taas kirjoitan. Ja siinä minä en ole saamaton...

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Heinäkuu.

Mitä tehdä kun kirjoittaminen jumittaa...

Vehnätön elämä.