Taas kerran; Tampereella.

Tampereella on tullut käytyä kerran jos toisenkin, ja pian te jo kyllästytte näihin ainaisiin Tamperepostauksiin. Mutta senkin uhalla minun nyt vain on pakko laittaa tänne nämä kuvat eiliseltä. Kävimme siis elokuvissa katsomassa Tenavat-elokuvan (joka muuten oli hyvä!) sekä syömässä ja kävelymatkalla autolle minun oli pakko pysähtyä kuvaamaan kerran jos toisenkin. Iltavalaistuksessa kaupunki oli kyllä kaunis!

Kirjastonpuisto
Lapset saivat leffaliput joululahjaksi, joten mikäs sen parempi ajankohta elokuville olisikaan ollut kuin joululoma ja juuri ensi-iltansa saanut Tenavat. En ole itse asiassa erityisesti pitänyt Tenavista sarjakuvana, mutta elokuvana se kyllä yllätti minut. Positiivisesti. Löysin itseni Jaska Jokusesta, joten elokuva meni jo melkein terapiasta...


Hyvä ruoka parempi mieli, niinhän sitä sanotaan. Meidän vakioravintolamme perheenä tuntuu olevan Viikinkiravintola Harald. Yksi syy sen suosimiseen on se, että siellä lapsetkin tutustuvat ennakkoluulottomammin uusiin makuihin ja makuyhdistelmiin. Ja maistuupa se ruoka myös meille vanhemmille.


Viihdyn omassa kotikaupungissamme, ja omalla kylällämme on tärkeä paikka elämässämme kaikin puolin. Silti välillä kaipaan näistä pienistä ympyröistä pois, suurempaan kaupunkiin, ja koska Tampereelle ei ole meiltä matkaa kuin 60 km, valikoituu se tuulettumispaikaksi useammin kuin muut lähikaupungit.


Olen ollut kaikesta nukkumisesta ja löhöilystä huolimatta koko loman hyvin väsynyt, joten eilenkin iltapäivästä väsymys saavutti minut. Mutta ei se sentään estänyt minua ihailemasta pimeässä kauniisti valaistua kaupunkia, olin ja elin vain tuota hetkeä, ja sitä haluaisin osata tehdä yhä enemmän. Turha miettiä vielä tulevaa vuotta, tulevaisuutta, niitä asioita, joille en juuri nyt voi mitään. Sen sijaan voin kävellä katsomaan Tammerkoskea yhä uudestaan, ihailla sen kuohuja, ja hengittää syvään.


Muut ehkä siteeravat teksteissään historian suuria ajattelijoita, minä Jaska Jokusta.
Opin Jaska Jokuselta ainakin sen, että pitäisi uskoa enemmän itseensä, arvostaa itseään, uskoa siihen mitä teen ja kurotella sitä kohti. Ettei kannata luovuttaa, vaan nousta ylös ja jatkaa taas eteenpäin. Enkä minä tarvitse sen suurempaa ajattelijaa juuri nyt, nämä elämänohjeet ovat hyvin arvokkaita olkoonkin Sokrateen sijaan Jaska Jokusta.


Ja kuten kuvistakin näkee; pimeäkään ei lopulta ole pimeää, vaan hämärän laskeutuessa kaupungin ylle, sieltä nousee esiin uskomaton väriloisto ja kauneus, jota ei päivänvalossa edes huomaa. 

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Heinäkuu.

Mitä tehdä kun kirjoittaminen jumittaa...

Vehnätön elämä.