Kolme yötä jouluun.

Koko syksy on ollut aika lailla kiireinen, ja jollain tavalla tuo joulu yllätti kuitenkin tulollaan. Mutta enää ei ole kuin kolme yötä jouluun. Mihin tämä koko vuosi oikein on mennyt?


Joulukorttien kanssa meinasi tulla kiire kun tajusin, että ne tosiaan pitää kohta lähettää, mutta pystytin lasten kanssa korttitehtaan, ja lopulta niitä valmistui ennätysajassa niin paljon että jäi reilusti ylikin.


En ole sinänsä jouluihminen. Tai oikeastaan; minusta ei löydy sellaista jouluihmistä, joka jaksaisi hössöttää lokakuun lopusta lähtien joulua, vaan taidan lämmetä joululle vasta kun se todella tekee jo tuloaan.


Joulukuun alussa julistin (taas kerran) itse asiassa vihaavani joulua. Toisaalta sanoin sen eräänä lauantaipäivänä kierrellessäni täynnä olevia kauppoja stressaantuneena joululahjoja etsimässä. Mutta kaikenlainen kiire, stressi ja muu saavat minussa aikaan sen, että joulun tulo ahdistaa, vaikka sen pitäisi olla jotain aivan muuta.


Edellisellä viikolla lopulta sain ahaa-elämyksen. Laitoin vähitellen jouluvaloja ja muita koristeita paikoilleen, polttelin enemmän kynttilöitä ja ehtiessäni istuin hetken aikaa nojatuolissa hämärässä olohuoneessa ja ymmärsin, että tätä se minun jouluni on. Rauhoittumista, hiljentymistä ja lepäämistä. Minun jouluni ei todellakaan rakennu kiireestä ja stressistä, vaan jostain aivan muusta. (Ehkä ensi vuonna siis ihan oikeasti saan aikaiseksi hankkia joululahjat ajoissa, niin vältyn tuolta viime hetken stressiltä...)


Lauantaina hankimme joulukuusen, eilen se sai koristeet ylleen. Kissa on juonut kuusenjalasta enemmän ja vähemmän vettä sekä nauttinut kuusenkoristeista, joilla on niin mukava leikkiä.


Eilen oli vuorossa viimeinen rutistus, eli seurakuntamme joulujuhla, jonka pääjärjestelijänä hääräsin tänäkin vuonna. Ohjelmassa oli paljon joululauluja, jouluinen näytelmä sekä tietenkin jouluevankeliumi sekä kahvipöytä joulupuuroineen kaikkineen. Illalla kotona ei paljon enää paukkuja ollutkaan, istuin nojatuolissa kutimet kädessä ja ajattelin, että nyt on tältä vuodelta ohi kaikki kiire ja muu.


Ja nyt kun jouluun on enää kolme yötä, huomaan jo odottavani sitä. Meidän aattomme ei kuitenkaan ole aikataulutettu suoritus tai päivä, johon oltaisiin ladattu valtavia paineita, vaan se on päivä, jolloin nautimme hyvästä ruuasta (kohtuudella), yhteisestä ajasta ja kiireettömyydestä sekä hiljennymme tietenkin joulun sanoman äärelle, joka meidän perheellemme on kuitenkin se joulun tärkein asia.

Tänään illalla on vuorossa lasten joulujuhla, huomenna viimeinen koulupäivä. Kinkkukin pitäisi kai pian ottaa sulamaan. Mutta ei stressiä, se on minun mottoni tähän jouluun!

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Heinäkuu.

Mitä tehdä kun kirjoittaminen jumittaa...

Vehnätön elämä.