Jos saisit viisi toivomusta?


Tiistaina olin veljen tyttären kanssa jätskillä ja tuo minun 8-vuotias seuralaiseni kysyi, mitä toivoisin jos saisin viisi toivomusta.
Ensalkuun mutisin missien tapaan maailmanrauhasta ja sotien loppumisesta, sitten keksin seuralaiseni avustuksella, että toivoisin remonttimme olevan valmis ja mitähän vielä, tietenkin sen klassisen loputon määrä toiveita -toiveen tietenkin.

Seuralaiseni ei kaivannut syviä pohdintojani, hän halusi kuulla konkreettiset toiveeni ja pakon edessä keksin kaikki viisi toivetta. Mutta jotain tuo harmiton lapsen kysely sai aikaan; aloin miettiä tuota kysymystä tarkemmin ja olen sitä pyöritellyt mielessäni enemmän ja vähemmän tämän kuluvan viikon aikana.

Huomasin, kuinka vaikeaa minun oli keksiä toiveita, joiden haluaisin toteutuvan tuosta vain, itsestään. Johtuuko se vain siitä, että olen aikuinen? Että en toivo vaikkapa loputonta määrää karkkia (vaikka toisaaltahan voisin toivoa samalla myös, etten koskaan lihoaisi...) tai hillittömiä omaisuuksia. Sillä huomasin, ettei rikkaudet ja muut tuntuneet löytyvän listaltani.
Seuraavaksi mietin, että ehkä olen vain tekopyhä. Että tietenkin minä toivoisin uutta autoa ja toistakin, tilille rahaa, jotta olisi varaa ostaa vaikka mitä, että tietenkin sitä toivoo lottovoittoa ja sitä sun tätä. Mutta lopulta päädyin siihen, etten ole edes tekopyhä, materialla ei vain ole minulle niin suurta merkitystä, että käyttäisin siihen kuvitteellisia toivomuksiani.

Ja toiseksi päädyin siihen, että unelmia minulla sen sijaan on, mutta haluan tehdä niiden eteen töitä, saavuttaa ne itse.
Tietenkin toivoisin, että tuo toinen romaanikäsikirjoitukseni kustannettaisiin, mutta haluan sen tulevan kustannetuksi sen vuoksi mitä se on, eikä sen vuoksi että minulla olisi (kuvitteellinen) mahdollisuus vain toivoa sitä julkaistuksi.
Ja haluaisin tietenkin osata tanssia kuin unelma. Olisin tietenkin voinut heittää sen omaksi toiveekseni, mutta eikö sen eteen pidä tehdä myös työtä? Harjoitella, löytää itsestään se jokin tanssiin mukaan?

Ja lopputulema on ehkäpä sitten se, että niin pelottavaa kuin se onkin, niin minä olen elämässäni tällä hetkellä onnellinen, ja elämässäni on tällä hetkellä kaikki hyvin. Minulla on kaikkea mitä tarvitsen. En tarvitse edes niitä viittä kuvitteellista toivomusta.



Tänään onnea on yksinkertaisuudessaan ollut kävelylenkki joen rantaan, kuopuksen leikit hiekassa ja vedessä, kaunis kaunis kaunis puutarha istutuksineen (kiitosta vaan talon edellisille omistajille!) ja päiväkahvit puutarhassa omenapuiden alla. Ja onnea on ollut koulusta kotiin pyöräilevät pojat, paljain varpain kävelevä kuopus, kotona työskentelevä ihana mies ja aurinko ja kaikki.

Juuri nyt en osaa toivoa mitään muuta!

Kommentit

Kuukauden luetuimmat tekstit

Retkellä - Säpilän riippusilta

Vehnätön elämä.

Retkellä - Harjavalta